Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Lainaa.com

Trampoliini ja 6 ideaa sillä leikkimiseen

Jos sinulla on koti, jossa on kunnollisen kokoinen piha, saattaa trampoliini olla hyvinkin varteenotettava hankinta. Nimittäin trampoliinilla pomppiminen on varmasti yksi lasten suosikkiharrastuksista – eikä syyttä, sillä trampoliinit tarjoavat monipuolisia aktiviteetteja kaiken ikäisille lapsille ja ne ovat täydellisiä kesäpäivien viettoon niin yksin kuin ystävienkin kanssa. Erityisesti pienten lasten vanhemmille on aivan liiankin tuttua, että kun hoidossa on useampi kuin yksi lapsi, on heitä viihdytettävä tai aika saattaa tulla muuten pitkäksi. Trampoliinit ovatkin hieno juttu, kun halutaan pitää perheen pienimmät onnellisina ja viihdytettyinä.

Trampoliinilla pomppiminen on myös hyvää liikuntaa. Se kehittää sekä lihasvoimia että parantaa tasapainoa, ketteryyttä ja koordinaatiota. Trampoliinilla pomppiminen yhdistääkin parhaimmalla mahdollisella tavalla liikunnan sekä hauskanpidon.

Trampoliinit ovat erinomaisia yhdessä tai yksin leikkimiseen, eikä hauskuudella ole rajaa, kunhan leikit ovat mielikuvituksellisia. Artikkelissa onkin jaettuna vinkkejä erilaisista leikeistä, jotka ovat sopivia trampoliinille. Toivottavasti löydät näistä oman suosikkisi!

1) Trampoliinin ja koripallon yhdistelmä

Trampoliinin sisäpuolelle turvaverkkoon voidaan kiinnittää taustalauta ja koripalloverkko, jonka myötä koripallon pelaaminen trampoliinilla mahdollistuu. Tämä tuo varmasti hauskaa vaihtelua koripallon pelaamiseen! Peliä voi pelata esimerkiksi yksi vastaan yksi. Vaihtoehtoisesti, isommalla porukalla voi kilpailla siitä, kuka saa eniten koreja tai tekee niitä näyttävimmin. Huomaathan, että lasten kanssa voi kuitenkin olla parempi käyttää pienempää ja pehmeämpää palloa.

2) Paini

Trampoliineista on moneksi ja leikkimielinen paini onkin yksi niistä asioista, joita trampoliinilla voi tehdä! Reunaverkoilla varustettu trampoliini luo turvalliset olosuhteet painimiselle, kun trampoliinilla painimisessa ei ole vaarana pään kolahtaminen saatika tippuminen.

3) Kuningas tai kuningatar

Pelissä on vuorollaan yksi kuningas tai kuningatar, jonka tehtävänä on pysyä trampoliinin sisällä. Muut pelaajat taas ovat trampoliinin ulkopuolella. Pelin ideana on, että ulkopuolella olevat pelaajat yrittävät saada osumia kuninkaaseen tai kuningattareen heittelemällä esimerkiksi palloja, hernepusseja tai vesi-ilmapalloja trampoliinin turvaverkon yli. Kuninkaan tai kuningattaren vuoro on ohi, kun heihin on osunut kolme kertaa. Uusi kuningas tai kuningatar on se, joka on saanut viimeisen osuman. Voittaja on pelin päätyttyä se, joka on pysynyt kuninkaana tai kuningattarena pisimpään.

Vesi-ilmapalloja peliä varten.

4) Tulipallo

Tulipallo on idealtaan hyvin samankaltainen kuin perinteinen polttopallo. Tulipallossa trampoliinille asetetaan palloja pomppimaan leikkijöiden sekaan ja pallon osuessa leikkijään, hän palaa. Pelin vaikeusaste nousee, kun mukana on enemmän leikkijöitä. Lämpimällä kesäsäällä pallojen sijasta voidaan käyttää myös vesi-ilmapalloja. Voittaja on pelissä se, joka on viimeisenä jäljellä. Vaihtoehtoisesti voittaja on se, joka on palanut vähiten pelin päätyttyä. Tämä muunnelma vaatisi tarkkasilmäistä tuomaria laskemaan, kuinka monta kertaa kukin on palanut. Tällä tavoin kuitenkin leikki kestäisi kullekin osanottajalle pidempään.

5) Twister

Twisterissä pelaajat pelaavat muovisella alustalla, jossa on erivärisiä ympyröitä. Pelin ideana on, että siinä arvotaan väri sekä raaja, joka asetetaan arvotun värin mukaiseen palloon. Voittaja on se, jonka tasapaino kestää pisimpään. Twisteriä on hauska pelata myös trampoliinilla, sillä sen alusta tekee pelistä haastavamman.

Twisteriä voi pelata niin maalla kuin trampoliinillakin!

6) Musiikin rytmissä pysyminen

Leikin ideana on laittaa musiikkia soimaan esimerkiksi noin 20 sekunniksi kerrallaan ja osanottajien tulisi tanssia musiikin rytmissä sen soidessa. Musiikin lakatessa osanottajien tulisi jähmettyä paikoilleen. Se, joka jähmettyy viimeisenä paikalleen, putoaa pelistä pois. Kierrosten edetessä musiikkia voi laittaa soimaan lyhyemmiksi ajoiksi, jolloin vaikeustaso kasvaa. Voittaja on se, joka jää viimeisenä jäljelle.

Turvallisuus ennen kaikkea

Turvallisuuden takaamiseksi aikuisen tulisi olla valvomassa trampoliinin käyttöä. Ohessa on listattuna myös muita asioita, joita trampoliinin käytön yhteydessä olisi suositeltavaa huomioida.

  • Trampoliini tulisi olla varustettu reunaverkolla.
  • Trampoliini ei ole oikea paikka voimistelutempuille, kuten kuperkeikoille tai volteille. Vaarana on, että tekijä putoaa pää tai niska edellä, mikä voi johtaa vakaviin seurauksiin.
  • Älä anna lasten hyppiä reunaverkon yli.
  • Tikkaita tai tuoleja ei tulisi jättää trampoliinin lähelle, jotta pienet lapset eivät pääsisi sisälle ilman aikuisen valvontaa.
  • Varmista, että trampoliini on tasaisella alueella, jossa ei ole mahdollisia vaaroja, kuten pensasaitoja tai puita.
  • Käy läpi myös huolella trampoliinin mukana tulevat turvamateriaalit.
Trampoliinilla leikkiminen on hauska aktiviteetti kunhan turvallisuudesta on huolehdittu.

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *