Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Formula 1 VPN-Suomi

Mitä asioita huomioida yleiskonetta hankkiessa? 

Oletko ahkera kotikokkaaja, mutta kaipaisit kenties ylimääräistä tehokkuutta ja nopeutta ruoanlaittoon? Siinä tapauksessa yleiskone on juuri sopiva valinta sen monimuotoisten ominaisuuksien ansiosta. Yleiskone on keittiön pienkone, joka helpottaa leivonnan ja ruoanlaiton eri vaiheita. Yleiskone tekee raaka-aineiden käsittelystä helppoa, ja sillä voi esimerkiksi sekoittaa aineksia tai vaivata makeita ja suolaisia taikinoita. Lisäosien ansiosta voit helposti mukauttaa yleiskoneen vaikkapa lihamyllyksi, pastakoneeksi tai tehosekoittimeksi. Yleiskone siis paitsi säästää aikaa mutta myös varmistaa, että lopputulos on tasalaatuinen. 

Yleiskonetta hankkiessa on kuitenkin seikkoja, jotka on hyvä ottaa huomioon. Näitä ovat muun muassa sen toiminnot, koko ja materiaali. Esimerkiksi toimintojen osalta on hyvä pohtia minkälaiseen käyttötarkoitukseen yleiskone tarvitaan. Yleiskone on aina myös taloudellinen investointi. Parhaimman hinta-laatusuhteen saamiseksi onkin kannattavaa pohtia erilaisia vaihtoehtoja, jotta omaan budjettiin löytyisi juuri itselle sopivin malli. 

Leipomisen lisäksi yleiskone voidaan mukauttaa moniin erilaisiin käyttötarkoituksiin. Lisäosilla yleiskone voidaan mukauttaa esimerkiksi lihamyllyksi, pastakoneeksi tai tehosekoittimeksi. 

Alla on listattuna ominaisuuksia, joita suositellaan huomioitavaksi ostopäätöstä tehdessä. 

Yleiskoneen toiminnot 

Yleiskoneen toimintoja pohdittaessa on hyvä huomioida minkälaiseen käyttötarkoitukseen kone hankitaan. Etenkin suorituskykyyn on syytä kiinnittää huomiota. Yleiskoneen suorituskyky riippuu sen moottorista, joten jos tarkoituksena on valmistaa esimerkiksi suuria, työläitä taikinoita, on hyvä varmistaa, että moottorin teho on kyllin hyvä. Harvakseltaan leipovalle muutaman tehoasetuksen kone tuo todennäköisesti kuitenkin jo riittävän avun. Tehon lisäksi on hyvä pohtia myös mahdollisten lisäosien hankintaa. 

Lisäosien ansiosta yleiskone soveltuu moniin erilaisiin käyttötarkoituksiin. Lopullisen hinnan suhteen onkin hyvä huomioida, onko tarvetta mahdollisille lisähankinnoille vai tulevatko tarvittavat lisäosat jo osana pakettia. 

Lisäosien ansiosta yleiskoneella voi valmistaa vaikkapa smoothieta.

Yleiskoneen koko 

Ostopäätöstä tehdessä on hyvä kiinnittää huomiota yleiskoneen painoon ja mahdollisesti mukana tuleviin lisäosiin. Lisäosien säilyttäminen vaatii tilaa keittiössä. Painoon ja muotoiluun on syytä kiinnittää huomiota, jos konetta ei halua säilyttää keittiötasolla. Onko kone helposti liikuteltavissa? Mahtuuko se muotonsa puolesta esimerkiksi keittiön kaappiin? Laitteen kokoa on hyvä pohtia erityisesti silloin, jos säilytystilaa on kotona vähemmän. 

Myös laitteen ulkonäköön kannattaa kiinnittää huomiota. Trendikkään värinen yleiskone toimii varmasti katseen vangitsijana. 

Materiaali 

Yleiskoneen kulho sekä terät on usein valmistettu ruostumattomasta teräksestä. Materiaalina se kestää hyvin huollettuna vuodesta toiseen. Ennen ensimmäistä pesukertaa on myös hyvä tutustua koneen käyttöohjeisiin. Yleiskoneen ja sen oheistarvikkeiden materiaali vaikuttaa myös siihen, voiko ne pestä koneessa, vai täytyykö ne pestä käsin.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *